Nina Sorrin kertomaa
Kouluttajasta taimien koulijaksi
Koen itseni vieläkin pikkutytöksi, joka ihastui kaalia ”kouluttavaan” Vesaan. Luulin, että herra on hienompikin mies, kun oli aina menossa ”kouluttamaan”. Asia selvisi, kun Vesa kutsui minut puutarhalle ja näytti, miten taimia koulitaan. Olin sekoittanut taimien koulimisen ja kouluttamisen. Seurusteluajan vietimme sitten Vesan kanssa vähemmän romanttisesti kaalimaalla taimia koulimassa, kunnes ryhdyimme hienostelemaan salaateilla. Kokeilimme erilaisia salaatinsiemeniä ja etsimme uusia ideoita messuilta ja matkoilta. Vesa onnistui aina vaan paremmin salaattien viljelyssä ja pikkuhiljaa ihmisten mieltymykset vaihtuivat kaaleista salaatteihimme.
Toriremppa ja mitä tehdä, kun salaatit eivät mahdu jääkaappiin?
Sitten tapahtui kaksi asiaa, jotka vaikuttivat vahvasti toimintaamme. Alkoi puhe Turun toriparkista ja ryhdyimme miettimään, pitäisikö meidän turvata elinkeinomme, jos torikauppa kuolisi jostain syystä? Samalla olimme onnistuneet salaatinviljelyssä niin hyvin, että asiakkaat jo valittelivat salaattiemme olevan niin SUURIA, että ne eivät mahdu jääkaappiin! Niinpä minä aloin pilkkoa erilaisia salaatteja ja tekemään salaattisekoituksia torille, mutta käsin pilkkominen osoittautui turhan hankalaksi.
Käänteentekevä Lontoon reissu
Vuonna 2007 olimme Lontoossa katsomassa viljelyyn sopivia tuulitunneleita ja samalla tutustuimme paikallisiin ruokakauppoihin. Havaitsin, ettei missään Lontoon ruokakaupoissa myyty suomalaisille niin tuttuja ruukkusalaatteja, vaan kaikki salaatit olivat käyttövalmiita sekoituksia. Minun ideani salaattisekoituksista oli toteutettu joka ruokakaupassa!
Konehallista salaattitehtaaksi
Vesalla oli samanaikaisesti rakenteilla konehalli ja siltä istumalta toimelias puutarhurini soitti Suomeen ja pysäytti konehallin rakentamisen. Ei tehdä konehallia, vaan salaattitehdas salaattisekoituksille!
Ostosmatkalle Pariisiin
Matkalaukkuja purkamatta lensimme suoraan Pariisin pakkausmessuille. Kielitaidottomina tankkasimme, että haluamme ostaa pesukoneen salaateille. Voi mikä helpotus, kun heillä olikin suomenkielinen myyjä! Ostimme salaattipesurin ja kuivauslingon ja myöhemmin vielä vaa’an ja pakkauskoneen. Samana kesänä vuonna 2007 toimintansa aloitti Sorrin salaattitehdas.
Uusi Päämaja
Pieni tehtaamme tuotti erilaisia ihania sekoituksia, jotka osoittautuivat niin hyviksi, että kohta oli tehtävä suurempi tehdas, joka valmistui vuonna 2014. Tällä kertaa hallia ei tehty kiireellä, vaan suunnittelijaksi palkattiin arkkitehti Vesa Arosuo. Halusimme, että rakennus istuu maalaismaisemaan, mutta on moderni ja ekologinen. Siitä tuli Päämajamme, jonka suojissa ovat lastauslaiturit, kylmiöt, modernit salaatin käsittelytilat, toimisto ja sosiaalitilat, taukohuone ja pieni kuntosali työntekijöille.
Salaattia herkkusuille
Käyttövalmiiden salaattisekoitusten lisäksi ryhdyimme asiakkaiden pyynnöstä pakkaamaan kauppoihin hieman pienempiä kokonaisia salaatteja, koska kaikki eivät torille ehdi tai pääse. Maine kiiri ja pian Sorrin salaatteja haluttiin myös muihin Suomen kaupunkeihin. Ja jos et löydä salaattejamme lähikaupastasi, niin pyydä hevimyyjääsi hankkimaan tukkurilta.
Kiitos sinulle, ihana asiakkaamme!
Meille menneet kesät ovat olleet työntäyteisiä, mutta samalla elämme yhteistä unelmaamme. Kiitos sinulle siitä, että vuosi vuoden jälkeen jaksat odottaa kevättä ja salaattiemme saapumista kauppoihin. Syksyllä on aina kurja sanoa näkemiin, mutta talvella on luonnonmukaista levätä ja odottaa uutta kevättä, eikö totta?
Nina ja Vesa Sorri