Kokoa salaatti lautaselle käyttäen hyväksi Sorrin salaattien koristeellisuutta. Lisää mansikat ja sinihomejuusto. Mausta salaatti sitruunaöljyllä, balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Kruunaa komeus basilikalla ja leikkaa halutessasi kesäsipulia päälle.
Vaihtoehtoisesti voit valmistaa salaatin kulhoon. Esivalmistele ensin kaikki salaattiin tulevat raaka-aineet ja kokoa salaatti vasta juuri ennen tarjoilua, ettei se vetisty.Avaa Sorrin IoMixi-pussi ja lusikoi sinne salaatinkastiketta ja sekoita. Kaada se sen jälkeen tarjoiluastiaan ja lisää sitten mansikat ja sinihomejuustomurut ja halutessasi saksanpähkinöitä päälle ja muita lisukkeita. Kun tarjoat salaattia kulhosta isommalle porukalle, se kannattaa tehdä vähitellen sitä mukaa, kun kulho tyhjenee, näin salaatit eivät vetisty tai loppusalaatti lilli nesteessä. Sekoita kastike aina ensiksi Sorrin salaattipussissa olevan salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua ja pyöräytä sitä muutaman kerran lusikalla. Tämä siis siinä tapauksessa, että käytät pestyjä sekoituksiamme. Kaada vasta sitten salaatti kulhoon.Lisää vasta viimeiseksi mansikat ja sinihomejuusto. Mausta koristele basilikalla tai raikkaalla mintulla. Tee aina uusi salaatti, kun vanha on loppu. Jos olet esivalmistellut riittävän määrän lisukkeita, salaatin kokoaminen käy minuuteissa.
Ruokaisampaan versioon kokeile marinoitua tofua tai sitruunaista kanaa. Lisää halutessasi saksanpähkinöitä.