Haluan tuoretta kalaa ilman kikkailuja!

HERKKUNUOTAN ANTTI KAIVONEN – kalastushullu kokki yllättää salaateilla

Kalastushullu kokki vaatii tuoretta kalaa ilman turhia kikkailuja, intoilee kalastusreissuista ja herkistelee Sorrin salaateilla

Herkkunuotan Johan ja Antti

Ruoantaitajat -sarjassamme yhteistyökumppanimme kertovat hieman enemmän itsestään ja jakavat parhaat ruokavinkkinsä sinulle. Ole hyvä, tässä Herkkunuotan kalastushullu keittiömestari Antti Kaivonen tai kuten Johan Hellsten hänet haluaa meille esitellä, Suomen Antonio Banderas.

Valmistuin Turun ammatti-instituutista  kokiksi vuonna 2003 ja nautin työskentelystäni 13 vuotta Blancon ja Tintån keittiössä. Särjen riemuvoitto oli se, kun edellisen toimipisteen talo meni remonttiin kolme vuotta sitten ja siirryin Herkkunuottaan herkullisten kalalounaiden tekijäksi.

Herkkunuotan keittiössä parasta ovat tuoreet kalat ja muut raaka-aineet sekä yllätyksellisyys. Ja onhan minulla sielukkaiden salaattien tekotaito hyppysissä.

Pidän työssäni siitä, kun saan päivittäin kokata mitä itse lystään. Meillä ei ole etukäteen suunniteltua ruokalistaa. Päätämme aamuisin, mitä tarjoilemme lounaaksi. Katsomme, mitä kaapista löytyy ja mitä sesongin parhailta toimittajilta saadaan.

Lapsuuden kesät vietin Uudenkaupungin mökillämme ja sieltä tarttui viehe mieheen ja minusta tuli kalastushullu. Vietän vapaa-ajat merellä tai perhokalastamassa joen rannassa.

Kotikeittiössäni minä laitan kalat ja avovaimo muut. Vaimoni tekee loistavaa makaronilaatikkoa.

Tykkään tehdä kotona ruokaa. Parhaat ahvenet syntyvät paistamalla tuoreet ahvenfileet kirkastetussa voissa ja suolaripauksella. Kirkastetun voin teen sulattamalla voin miedolla lämmöllä. Kaadan voisulan kirkkaan osan astiaan ja röhnät roskiin. Kirkastettu voi säilyy hyvin huoneenlämmössä, koska se on siinä vaiheessa maidotonta. Nykyään kirkastettua voita saa kaupastakin.

Olen aina ollut innostunut ruoasta.  Hain vain ja ainoastaan opiskelemaan kokiksi.

Kaapissani on aina kalaa, tuoreita kasviksia, sitruunaa ja sardellia, jota voin laittaa joka paikkaan. Maustehyllyssäni on tuoreita yrttejä. Lämmitän rypsiöljyä hetken ja surautan joukkoon yrttejä. Näin saan maistuvia lisämakuja ruokiini.

Lapsuuden ruokamuistoissani haukea syötiin tosi paljon. Äiti teki fileiksi ja leivitti ruisjauhossa ja suolassa ja paistoi voissa. Helppoa mökkiruokaa.

Mielestäni hauki on aliarvostettu kala. Herkkunuotassa haukea löytyy fileinä, kokonaisena ja jauhettuna. Kylmäsavustettua hauen mätiä ei saa Suomesta mistään muualta. Puhumattakaan haukipihveistämme, joissa on piparjuurta ja ruohosipulia, eikä yhtään ruotoa, superhyvää. Vaikka kyllä kalaan ruodot kuuluvat.

Salainen taitoni on sylkeä ruodot oikeasta suupielestä ulos, niinkuin vanhat saaristolaiset.

Intoilen juuri nyt iltaisesta kalareissusta ja suuresta ahvensaaliista. Perkaan ahvenet ja herkuttelen vaimoni kanssa.

Pikaruokabravuurini on  rapuburger. Sämpylän väliin Sorrin rapeaa salaattia ja salaisella reseptillämme valmistettua rapupihviä, lisukkeiksi tomaattia, suolakurkkua ja rapumajoneesia. Herkkunuotassa on keskiviikkoisin rapuburgeripäivä. Muinakin päivinä tiskiltä saa ostettua valmiita rapupihvejä, näin voi tuunata omat burgerit kotona. Suosittelen!

Inspiraatiota ammennan lehtiä selailemalla.

Tunnen onnistuneeni keittiössä, kun olen itse tyytyväinen. Kaikki ruoka on hyvää, jos sen tekee keskittyneesti ja kunnolla. Sorrin salaattisekoitus on ihan parasta ja niiden viljelijäkin on ihan ookoo.

Kauppahallissa parasta ovat asiakkaat. Siellä on tosi kivaa ja rentoa porukkaa eikä nipoteta turhasta.

Ruokarintamalla vaikutuksen minuun teki aikanaan  Jamie Oliver ja seurasin häntä joskus paljonkin. Pidin hänen rennosta otteestaan ja minulla on edelleenkin kaikki hänen kirjoittamansa vanhat keittokirjat hyllyssäni.

Maailman ruokakulttuuriesta suosikkini on Thai-katukeittiön tuoreista ja raikkaista raaka-aineista valmistetut syötävät. Tykkään myös italialaisesta pastoista.

Käytän Sorrin Rucolaa lempipastaani, joka on rucola-pesto-pasta. Siihen tulee Sorrin rucolaa 60 g, parmesania 60 g  ja oliiviöljyä 1 dl. Mausteeksi lisään 1-2 valkosipulin kynttä, suolaa ja 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä. Surautan kaikki ainekset blenderillä pastan kastikkeeksi.

Jos saisin päättää, niin kalaa voisi syödä paljon enemmän.

Loppukevennys: Mitä anjovikset lausuvat iltarukouksessaan? Älä saata meitä kiusaukseen.

Kiitos Antti erilaisista kala- ja salaattiresepteistä sekä muista ruoanlaittovinkeistä ja runsaita kalansaaliita! Kokeile vielä Antin savusärkisalaattia. Vaiheita on useita, mutta salaatti on vaivannäön arvoinen! Käy katsomassa Herkkunuotan lounaslista täältä.

Savusärkisalaatti
Tulosta
Savusärkisalaatti

Ruokaisa savusärki-salaatti


  • Author: Antti Kaivonen Herkkunuotan keittiömestari

Kuvaus

Ruokaisa savusärki-salaatti sisältää useita, helpohkoja työvaiheita. Vaivannäkö palkitsee!


Kertaa

Ainekset

Näitä tarvitset 4:lle

  • 1 pss Sorrin IsoMixiä 
  • 1 rkl Herkkunuotan salaista sitruunavinaigretteä
  • 1 prk Pielisen Savusärkeä  (molempia saa ostaa Herkkunuotasta)
  • 12 kirsikkatomaattia
  • 4 cm pala kurkkua
  • 4 keitettyä munaa
  • paahdettua varhaisperunaa
  • 4 viipaletta voissa paahdettua saaristolaisleipää
  • pikkelöityä omenaa ja kyssäkaalia
  • piparjuuri crème fraîchea

Valmistus

Paahdetut varhaisperunat ja sitruunainen yrttiöljy

  • varhaisperunoita
  • öljyä
  • suolaa

Lämmitä uuni 180C-asteeseen. Pese perunat ja levitä pannulle. Laita päälle vähän öljyä ja suolaa.  Paahda 180° uunissa 25 minuuttia. 

Sitruunainen yrttiöljyseos

  • kesäsipulia
  • timjamia
  • sitruunan kuorta
  • oliiviöljyä

Pilko kesäsipulin varret, timjamia ja raasta sitruunan kuori ja lisää oliiviöljyyn. Kaada paahdettujen perunoiden päälle, sekoita ja anna tekeytyä.

Keitetty muna  

  • 4 munaa

Laita munat kiehuvaan veteen ja keitä 7 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä. Puolita munat.

Pikkelöity kyssäkaali ja omena

  •  ½ dl etikkaa 
  • 1 dl sokeria 
  • 1 ½ dl vettä 
  • 1 omena
  • 1 kyssäkaali 

Tee 1-2-3 etikkaliemi. Yhdistä kulhoon etikka, sokeri ja vesi. Suikaloi omena ja kyssäkaali ja laita liemeen.  Tee kerralla isompi satsi, niin voit käyttää sitä muihinkin salaatteihin. Säilyy jääkaapissa viikon ja suikaloituna maku vain paranee.

Paahdettu saaristolaisleipä

Kuutioi leivät ja paahda voissa pannulla.

Piparjuuri crème fraîche

  • 2 dl crème fraîche
  • ruokalusikallinen tuoretta raastettua piparjuurta
  • puolikkaan sitruunan mehu 
  • suola, pippuri

Sekoita ainekset crème fraîchen joukkoon. Laita pursotinpussiin ja pursota salaatin päälle. 

Salaatin kokoaminen

Tee kaikki välivaiheet valmiiksi aloittaen perunan paahtamisesta ja munien keittämisestä. Siirry tekemään pikkelöidyt kasvikset ja piparjuuri crème fraîche. Puolita munat ja avaa säilykepurkki. Kokoa salaatit lautasille. Lado ensin lautaselle Herkkunuotan salaisessa kastikkeessa pyöriteltyä Sorrin salaattia,  lisää puolitetut kirsikkatomaatit, pilkotut kurkut, paahdetut ja öljytyt yrttiperunat, pikkelöidyt kasvikset, paahdetut leipäkuutiot, savusärki ja piparjuuri crème fraîche.

Hieman vaivannäköä, mutta maku palkitsee!


Tiesitkö että...

Herkkunuotta on iloisen palvelun kalaliike Turun Kauppahallissa. Kalatiskiltä löytyy kotimaista kalaa ja erikoisuuksia maailmalta. Kauppahallissa sijaitseva Bistro on auki ma-la kello 11-15 tarjoten herkullisia kalalounaita. Maanantisin on tarjolla herkullisia keittoja ja kuuluista rapuburgeri päivä on keskiviikkoisin. Tervemenoa syömään tai kalaostoksille!

Sorrin kojusta Turun kauppatorilta saat salaatit ja kyssäkaalit, kurkut ja tomaatit, yrtit ja muut herkut.

Takaisin salaattiposteihin »