Vihreä, punainen, oranssi, violetti, valkoinen – viisi eriväristä kasvista päivässä!

SIRPA HEIKKILÄ MKITCHEN JA CAFÉ – TYKKÄÄN LEIKKIÄ KASVIKSILLA

MKitchen ja Cafén keittiöpäällikkö ja funktionaalisen lääketieteen ravintovalmentaja Sirpa Heikkilä tykkää leikkiä kasviksilla, söi lapsena holomuusia ja rakastaa kaaleja.

Sirpa Heikkilä

Meidän keittiössä parasta on tuoreiden kasvisten käyttö. Tykkään leikitellä erilaisilla kasviksilla ja uudenlaisilla makuyhdistelmillä.  Sellaista harvemmin salaattipöydissä näkee. Saattaisin laittaa tarjolle esimerkiksi fetajuustoa, rapeaksi paistettua chorizoa, tuoretta minttua, vesimelonia ja limen kuorta. Pidän siitä, että kädenjälki näkyy tosi pitkälle ruoassa.

Maailman ruokakulttuureista suosikkini on cross kitchen, tykkään yhdistellä eri kulttuurien asioita ja makuja.

Olen kaalityttö. Kaapissani on aina kaaleja: kukkakaalia, parsakaalia, valkokaalia, punakaalia ja Sorrin lehtikaalia. Käytän kaalia kaikkialla: salaateissa, padoissa ja uunissa paahdettuina.

Uunipadassa valmistuva currykaali on arjen pikaruokaa. Siihen ei tarvita kuin valkokaalia, oliiviöljyä, suolaa, curry- ja kurkumajauhetta. Kaalin leikkaan isoiksi palasiksi ja möyhennän mausteseoksessa ja laitan ne 200 C -asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Kaalit saavat olla rapsakoita, nätin ruskeita kun otan ne pois uunista. Lopuksi lisään jotain proteiinia päälle.

Maustehyllyssäni on aina suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.

Inspiraatiota ammennan kollegoilta ja muista ravintoloista.

Pahin mokani keittiössä tapahtui laskiessani 500 hengen tilauksen väärin ja varasin ruokaa liian vähän. Onneksi huomasin virheen ennen asiakasta. Selvisin siitä erilaisia taikoja tekemällä.

Olen kaikkiruokainen, minulla ei ole inhokkiruokia. Jollei sitä lasketa, että olen “terveyskranttu”. Se tarkoittaa sitä, että teen ruokaa ja syön itse terveys edellä. Haisulihedelmä duriania en halua enää koskaan laittaa suuhuni. Se haisee todella vastenmieliseltä.

Lapsuuden makumuisto on mamman läskisoosi ja holomuusi eli lanttumuusi. Aina aamuisin mamma keitti kaurapuuroa ja iltaisin söimme sokerissa kieritettyjä mandariinejä. Näistä omaan elämääni on jäänyt kaurapuuro, jota syön aamuisin.

Pikaruokabravuurini on noitakeitto. Siihen otan kaikki vihreät kasvikset mitä jääkaapista löytyy ja kiehautan ne vedessä kypsiksi. Sekoitan blenderissä tai sauvasekoittimella soseeksi ja lisään lopuksi pinaattia värjäämään sen nätin vihreäksi. Viimeistelen keiton poraamalla joukkoon oliiviöljyä ja maustan suolalla ja valkopippurilla. Päälle raejuustoa tai kananmunaa. Keitosta tulee ihan Supermiehen kryptoniitin väristä, noitakeittoa!

Intoilen tällä hetkellä kolmen vuoden opiskelu-urakan päättymisestä ja valmistumisestani funktionaalisen lääketieteen ravintovalmentajaksi.

Haaveilen voivani oman Fitfood yritykseni kautta auttaa mahdollisimman monia ihmisiä hyödyntämään ruokaa ja ravintoa terveyden tärkeimpänä ystävänä.   

Jos minä saisin päättää, niin kaikki ymmärtäisivät ruoan merkityksen hyvinvoinnillemme. Ruoka ei ole vain vatsantäytettä, vaan sillä voi tehdä itselleen paljon hyvää. Syömme liian vähän antioksidantteja ja flavonoideja, joita saa eniten värikkäistä kasviksista.

Mottoni ruoanlaitossa on: vihreä, punainen, oranssi, violetti, valkoinen – viisi eriväristä kasvista päivässä.

Onnittelut Sirpalle valmistumisen johdosta toivottaa koko Sorrin tiimi ja kiitos hauskoista vinkeistä. Ohessa Sirpan herkullinen salaattiohje, ole hyvä ja tervemenoa lounaalle MKitchen ja Café -ravintolaan Aboa Vetus ja Ars Novaan.

Savulohi caesar salaatti
Tulosta
Savulohi caesar salaatti

SAVULOHI-CAESAR-SALAATTI


  • Author: Sirpa Heikkilä

Resepti

Helppotekoinen ruokaisa kalasalaatti. Isomixistä tai Roomansalaatista valmistettu Caesarsalaatti sopii myös muiden salaattien pohjasalaatiksi. Lisäämällä siihen esimerkiksi paistettua broileria, äyriäisiä, paistettua pekonia tai vaikkapa savuporoa saadaan uusia salaatteja.


Kertaa

Ainekset

  • 50g Sorrin Isomixiä
  • 100g loimu- tai savulohta
  • 50g krutonkeja
  • 20g parmesan lastuja

Itse tehtyä Caesar-kastiketta

  •  0,5 dl majoneesia
  • 5 g anjovisfileitä
  • paahdettua valkosipulia
  • sinappia
  • worchesterkastike
  • sitruunamehua

Valmistus

  • Paista leipäkuutiot voi-valkosipuliseoksessa rapeiksi. Kuivaa valmiit leipäkuutiot talouspaperin päällä.
  • Tai nopeasti tehdessä käytä valmiita krutonkeja pussista ja paahda valkosipulit.
  • Paseeraa anjovis ja lisää se majoneesin joukkoon. Mausta sinapilla, worchestershirekastikkeella ja paahdetulla valkosipulilla. Kastike saa olla melko juoksevaa. Sekoita salaatit ja kastike. Lisää joukkoon leipäkuutiot ja parmesaanilastut.
  • Annostele lohifile päälle.
  • Koristele halutessasi kukilla.

Vinkit

Voit myös paahtaa leipäkuutiot uunissa. Pane leipäkuutiot vuokaan, ripottele oliiviöljyä ja murskattua valkosipulia leipäkuutioiden päälle. Paista leipäkuutioita uunissa 175 °C:n lämmössä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Jäähtyneiden leipäkuutioiden päälle voit myös lisätä kuivattuja yrttejä.

Takaisin salaattiposteihin »