Skip to main content

– Salaatinkastike kruunaa parhaimman salaatin

VIHANNESPÖRSSIN EMMI PÄRNI

Nauttii hyvästä ruoasta ja työskentelee parhaiden ruokaraaka-aineiden parissa.

Ruoantaitajat -sarjassamme yhteistyökumppanimme kertovat hieman enemmän itsestään ja jakavat parhaat ruokavinkkinsä sinulle. Vihannespörssin Emmi Pärni työskentelee Vihannespörssin Turun myyntipisteessä myyntiä ja somemarkkinointia tehden.

Emmi Pärni

Ruoantaitajat – Vihannespörssin Emmi Pärni 

Innostuin ruoanlaitosta jo pienenä lapsena.  Kiitos vanhempieni, olen saanut vapaasti laittaa ruokaa. Kerran ekaluokkalaisena tein parhaan ystäväni kanssa ässä-keksejä. Vanhempien tullessa kotiin heidän katseistaan välittyi pakokauhu heidän miettiessään miten olisin voinut polttaa koko talon. Onnekseni he eivät sanoneet mitään, vaan sain ylpeillä kekseilläni.

Tykkään tehdä ruoan parissa töitä, sillä ravitseva ruoka on tosi tärkeää myös itselleni. Parasta Vihannespörssissä on hyvä henki työntekijöiden keskuudessa, minkä lisäksi työnantaja pitää meistä hyvää huolta.

Olen ylpeä myytävistä tuotteistamme ja voin seistä niiden takana satakymmenen prosenttisesti. Olisi kamalaa hävetä tuotteitaan. 

Sorrin pesty salaattisekoitus on yksi lempituotteistani, helppoa lähiruokaa. On kiva myydä tuotetta, johon itse uskoo ja jota  itse syö. Tiedän tuotteen olevan kunnossa ja se on huipputuote. Myyjässä on vikaa, jos ei sitä saa myytyä. Usein pyydän uutta asiakasta kokeilemaan sitä ja jos ei tykkää, niin ei tarvitse tilata uudestaan. Luotan siihen, että tilaavat. Ravintolat myös ymmärtävät ilman eri sanomista sen tuoman ajan- ja jätekulusäästön. Ei synny biojätettä, koska kannat on poistettu ja salaatit pesty. Lisäksi ne säilyvät raikkaana pitkään. 

Koen voivani vaikuttaa työhöni omilla ajatuksillani ja ideoillani. Ideoita kuunnellaan ja jos se on edes pikkuisen sen kuuloinen, että se voisi onnistua, sitä kokeillaan eteenpäin. 

Korona-ajan alkaessa, ravintolamyynnin pysähtyessä kuin seinään, kehitimme kuluttajille myytäviä boxeja. Boxit otettiin hyvin vastaan ja opimme samalla paljon kuluttajamyynnistä.

Kotikeittiössäni minä hoidan useimmiten kokkaamisen. Ruoka on koko perheellemme tärkeä, yhteinen asia. Kokkaan mielelläni ja tykkään ottaa kolmivuotiaan poikani mukaan ruoanlaittoon. Lapsen suhtautuminen ruokaan on paljon kiinni siitä miten hänet otetaan mukaan ruoanlaittooon ja löytyykö kyseistä ruokaa myös aikuisen lautaselta.

Koin ylpeyttä ja onnistumista vanhempana,  kun päiväkodista kertoivat lapseni syövän salaattia ja kasviksia antaumuksella. Kaikki lapset eivät niin tee.   

Ruokafilosofiani  mukaan huonoa ruokaa ei pidä laittaa suuhun. Pystymme onneksi omilla valinnoillamme vaikuttamaan tähän. 

Lapsuuden vahva makumuisto on kokonaisena savustettu siika, jota söimme aina kesäisin. Savuinen ja lämpimänrapea kuori kuorittiin pois ja sitten sitä nautittiin yhdessä. Jouluisin oli aina lohitahnaa, sitä syömme edelleenkin. Olen aina pitänyt kalasta. 

Pahin mokani keittiössä sattui, kun lapsena keitin kaakaota Moccamasterilla ja käytin maitoa veden sijasta. Maidon palaessa kiinni keitin meni rikki.

Ajatuksissani on juuri nyt jokainen yrittäjä, ravintolan omistaja, keittiömestari ja kokki, sillä koronapandemialla on ollut alaan valtava vaikutus. Ihailen, miten nopeasti he saivat muutamassa yössä pandemian alussa rakennettua uusia tapoja myydä ruokaa sekä vietyä take away -kulttuuria eteenpäin. 

Uskon, että  koronakriisin jälkeen jokainen  tajuaa, miten iso merkitys ravintolakulttuurilla on elämissämme. 

Suomalaisessa ravintolakulttuurissa parasta ovat puhtaat, perusraaka-aineet kuten marjat, sienet ja juurekset. Ulkomailla näitä raaka-aineita ostetaan kiljuen ja huutaen. Me voimme käyttää niitä arjen ruoanlaitossa ja esimerkiksi lanttu kelpaa hienosti fine-dining ravintolaan.

Minua kiehtoo aasialainen makumaailma, koska olemme asuneet useita pätkiä Balilla. Sambal on siellä paljon käytetty chilikastike. Olen saanut alkuperäisen Sambal-reseptin Eden -ravintolasta ja yrittänyt tehdä sitä, mutta en saa sitä useista kokeiluista huolimatta vastaamaan alkuperäistä, joka  on tulinen, muttei liian tulinen. Myös italialainen keittiö yllättää, Roomassa syödyn bresaola-pizzan maun muistan edelleen. 

Ihailen työpaikkani ammattiostajia, jotka tietävät vuosien kokemuksen myötä, mikä esimerkiksi useasta kymmenestä mandariinilajikkeesta on parhaimmillaan juuri ostohetkellä. Pääsemme työmme kautta maistamaan pitkälle vietyjä raaka-aineiden tuotekehitysjuttuja kuten ananasmansikkaa tai persikkamansikkaa. Tuotteet ovat hienon näköisiä ja hyvän makuisia. Itse tykkään kuitenkin syödä mansikat mansikkana, mustkat mustikkana ja persikat persikkana. 

Pikaruokabravuurini Sorrin IsoMixistä  syntyy aina nopeasti ja se on aina hyvää. Pussi auki, päälle kastiketta ja vähän proteiinia.  Käytän Sorrin pestyä rucolaa ja lehtikaalia jatkuvasti, mutta Mörkö on juhlasalaatti, sen todella kaunis lehti on upea!

Maustehyllyssäni on aina sormisuolaa ja pippuria ja kaapissani on aina kaurahiutaleita.

Salaatin maustaminen on tärkeää, se pitää pyörittää öljyssä ja sitruunamehussa tai viinietikassa ja maustaa suolalla ja pippurilla. Salaatti on aika kuivaa, jos sitä ei mausta. Saatan syödä muutaman kuukauden putkeen samaa salaatinkastiketta, sitten keksin uutta. 

Sushi-himoani tyydytän  kaatamalla Sorrin IsoMixiä lautaselle ja päälle kastiketta, joka syntyy sekoittamalla yhteen kalakastiketta, soijaa ja tuubiwasabia, hieman limemehua ja öljyä. Sitä syön useasti pahimpaan sushi-himooni. 

Inhokkiruokiani ovat epämääräiset liharuoat. Miehelleni lupasin, etten enää koskaan kokkaa mustekala-bowlia, sillä epäonnistuin surkeasti yrittäessäni tehdä sitä.

Intoudun helposti ja näin kesän jälkeen intoudun arjesta ja keittiöni uudesta kivitasosta. Turha odottaa ihanaa lomamatkaa, jos arki ei ole ihanaa. 

Jos minä saisin päättää, niin meidän kylpyhuone räjäytettäisiin ja saisin valita uudet kaakelit.

Haaveilen jatkuvasti pienistä asioista ja aika moni haaveista on toteutunut. Vuorokauteen  toivoisin lisätunteja, jotta ehtisi nukkua tarpeeksi ja pulloon haluaisin kolmivuotiaiden lasten energiaa.

Kiitos Emmi ihanista salaattikastikevinkeistä, itse jäin jo koukkuun luottokastikkeeseesi!

Emmin takuuvarma salaatinkastike

Emmi Pärni
Tässä yksi luottokastikkeeni resepti. Tätä käytän usein salaatin, kalan tai ohueksi leikatun lihan kanssa.
Emmin luottosalaatinkastike ja Sorrin IsoMixi

Ingredients
 

  • 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 0,5 dl soijaa
  • ¼ dl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 limen tai sitruunan mehu
  • 0,5 tl seesamiöljyä
  • fiiliksen mukaan lisäksi
  • valkosipulia pilkottuna
  • tuoretta chiliä

Instructions
 

  • Lisää kaikki purkkiin ja sekoita. Säilytä valmista kastiketta jääkaapissa ja syö salaattia maistuvan kastikkeen kanssa niin usein kun haluat.

Notes

Vihannespörssistä voi käydä ostamassa hedelmäboxeja? Hedelmät sopivat hyvin salaatteihin ja Sorrin lehtikaalin kera smootheihin. 
Vihannespörssi on v. 1995 Helsingin Sörnäisiin perustettu vihannestukku. Nykyisin toimipisteitä on Turussa, Helsingissä ja Tampereella? Lue lisää heidän kotisivuiltaan.
Takaisin salaattiposteihin »