Terveisiä salaattitehtaan sydämestä!
Astun sisään tehtaan ovesta ja mieto pesuaineen tuoksu leviää hallista. Olen palaamassa tuttuun paikkaan Sorrin salaattitehtaalle viiden kuukauden tauon jälkeen. Puutarha on levännyt pimeimmän ajan ja alkuvuodesta istutetut salaatintaimet alkavat olla nyt syötävän kokoisia. Ensimmäisenä päivänä siivoan hallin sekä tarkistamme Vesan kanssa, että kaikki laitteet toimivat. Palauttelen mieleeni työn rutiineja ja muistelen edellisten kausien hulinaa, pian taas talo on täynnä elämää. Saan myös hetken aikaa orientoitua vauhdikkaasen työhön, sillä olen kirjoittanut talven. Olen ladannut itseni täyteen hyvää energiaa ja olenkin melko innoissani päästessäni touhuamaan tänne salaatin tuoksuun!
Tuoreen salaatin tuoksuun ei kyllästy koskaan
Aloittaessani työni Sorrin puutarhalla vuonna 2016 kysyin, että kyllästyykö tuohon salaatin tuoksuun koskaan. ”Ei kyllästy”, vastasi kollega ja edelleen näin viiden vuoden jälkeen olen samaa mieltä. Aistimme tulkitsevat tuon tuoksun ravinnoksi ja tarpeelliseksi hyvinvoinnillemme. Tiedätkö sen tunteen, kun syöt jotain ravitsevaa ja terveellistä, niin mielihyvä alkaa tuntua kehossasi? Minä tunnen tuon mielihyvän jo haistaessani salaattia.
Valmistautuminen
Puen uniformun ylleni. Vaatetukseni työssä on rento, mutta kutsun sitä uniformuksi, koska puettuani työvaatteet ylleni, minusta tulee keskittyneempi, huolellisempi, tarmokkaampi ja astetta asiallisempi kuin normaalisti. En kokenut aiemmin sopivani ominaisuuksiltani tähän työhön, sillä olen luonnoltani unohteleva ja ajatuksissani oleva pohdiskelija, taivaanrannanmaalari. Mutta vuosien työkokemus erilaisissa ympäristöissä on puristanut minusta esiin huolellisen ja tehokkaan sopeutujan, joka mukautuu erilaisiin rooleihin tarvittaessa. Saan mukautumiseen tarvittavan energian samasta intohimosta, jota käytän luovassa työssä. Vaihtessani uniformua ylleni tuntuu kuin pukisin rooliasun ja astuisin näytelmään.
Juon kupin kahvia ja odotan sopeutumista. Hiljalleen kofeiinin virkistävä vaikutus tuntuu kehossani ja helpottunut hymy leviää kasvoilleni. Sisäistän, mitä olen tulossa tekemään. Olen palannut työhöni salaatintekijänä ja valmiina aloittamaan kauden! Seuraavat seitsemän kuukautta keskityn siihen, että saan tehdä ihmisten elämästä helpompaa, maistuvampaa ja terveellisempää.
Tuoreet salaatit pilkotaan, pestään, kuivataan ja pakataan
Pakkaamme kollegani Maaritin kanssa salaattisekoituksia täällä salaattitehtaalla. Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvältä maistuvan ja laadukkaan tuotteen, joka madaltaa salaatin syömisen kynnystä ja on helppo ja nopea käyttää. Huolehdin siitä, että saatte pilkottua, pestyä ja pakattua salaattia hygieenisesti ja nopeasti. Olen teidän palveluksessanne jälleen seuraavat seitsemän kuukautta, niin pitkään kuin valo ja lämpö riittävät täällä pohjoisessa salaatin kasvatukseen. Sen jälkeen vetäydyn jälleen lepäämään ja kirjoittamaan.
Pestyt salaatit kulkeutuvat hihnaa pitkin monipäävaa’alle kiihtyvään tahtiin
Kauden alussa usein toteamme, että huhtikuu harjoitellaan, totiset työt alkavat vasta vappuna. Mutta joka vuosi ensimmäisen viikon jälkeen salaattitehtaassa onkin jo täysi tohina päällä. Puutarhan vuodenkierto kulkee käsikädessä luonnon kanssa, kasvukauden käynnistyessä keskikesä onkin jo pian vastassa ja joka vuosi syksy saapuu ihan liian varhain. Siitä huolimatta koitan tällä kaudella kirjoittaa teille nykyaikaisen tehtaamme salaatintuoksuisesta arjesta silloin tällöin. Tervetuloa herkuttelemaan kanssamme terveellisesti ja ekologisesti.
Terveiset salaattitehtaan sydämestä,
Ellu
Käy katsomassa video salaatin leikkaamisesta ja pakkaamisesta.